Economical Challenges of Regional Cooperation between China and Japan

This essay was done in the course of Regional Cooperation in Asia held by University of Turku. I thought there was a bit too much work to analyze all the recent news, as required in the exercise, considering the few study points that one gets from the course. That’s why I didn’t focus on the news analysis that much. Despite of this, in the feedback teacher said my text stood out and my marxian analysis of China and Japan was interesting, which resulted 4/5 grade.

In these course texts of Asian studies (organized by Asianet) Finnish has been also a possible alternative language so far but I’ve decided to write in English anyway, since 1) it’s more coherent and useful with wider range of scientific terminology and 2) it probably helps with my future studies of Asian societies. (The course of Asian religions just started and if I’m lucky, next summer I will also study about Chinese society and politics in a course held in Shanghai.)

EDIT 6.4.2017 (brief summary about contents of the essay): At first I make a notion about how many big continental countries, like Russia and China, have preferred a socialistic economy. Whereas imperial island countries, including the Great Britain and Japan, have favoured free market economies. Phenomenon is explained by the flow of capitals which tend not return to the primary sectors of production and causes inequal exploitation. That’s why for example Africa, despite its rich natural resources, has experienced wide poverty (resource curse). This has led China to defend its inner markets by favouring national protectionism against hostile global markets. However, as United States under Trump administration seems to have took a protectionist route in global economics, China and Japan are facing completely new global environment. China’s progression has led it expand its economical activity in global trade and Japan might need China’s economical assistance if relations with USA and other pacific countries become unstable enough. There are still much distrust between China and Japan which comes with its own risks.

Deleuze, Serres ja Nietzschen distanssin paatos (essee)

Itse essee löytyy tästä linkistä

Tämä “LSD-kurssia” (sosiologian Latour, Serres ja Deleuze -kurssia) varten kirjoittamani ja juuri valmistunut esseeni lienee tähänastisista teksteistäni kypsin. Se ei toki tarkoita, että ajatteluni olisi (tässäkään) vielä kovin jäsentynyttä ja ymmärrettävää, mutta ehkä jonkinlaista kehitystä on tapahtunut. Aiheet ainakin liikkuvat isolla pensselillä luonnontieteistä yhteiskuntatieteisiin. Essee on seitsemän sivun mittainen ja lähdeluettelo paisui jopa puolitoista sivuiseksi. Esseen työversio saattoi olla jopa 12 sivua, mistä leikatut ekskursiot tekstin osien pidennettyine versioineen saatan julkaista blogissa erillisinä kirjoituksina jatkossa, jos jaksan ja ehdin. Jatkossa käyttänen tekstiä, tai vähintään sen esille nostamia kysymyksiä esim. tulevan kandidaatin tutkielmani mahdollisina teemoina (kun sitä todennäköisesti ensi syksynä aloittelen tekemään).

Ylärajan vaatimuksiin tiukasti sovitettuna jouduin esseessä tinkimään ymmärrettävyydestä. Tässä muodossa se on siis suunnattu heille, keitä varten se kurssilla menee luettavaksi, eli sosiologian proffille (tai mannermaisen, erityisesti ranskalaisen filosofian asiantuntijoille). Essee vaatii siten hieman taustaymmärtämystä Deleuzen ja Nietzschen filosofiasta, erityisesti jälkimmäisen teoksesta Moraalin alkuperästä, jonka luin ensimmäisen kerran jo vuonna 2011. Olen siten ainakin itse toivon mukaan lukenut kirjaa niin kuin Nietzsche tarkoitti sitä luettavan – märehtien. Saatan ehkä jossain vaiheessa tehdä kirjasta jonkin tiivistelmän, vaikkakaan vaatimus lukijalta sen lukemisessa ei nähdäkseni ole kovin iso vaatimus: onhan kirja vain 150-sivuinen pamfletti. Tiivistelmän päätarkoitus olisikin ehkä lähinnä eritellä omaa Nietzsche-tulkintaani, joka toki esseessäni tulee osaltaan esiin. Nietzschestä jos kenestä tosin liikkuu tulkintoja ääripäästä toiseen, joten jokainen täsmennys ja tarkennus lienee tässä kohdin suotavaa.

Listaanpa vielä kurssilla tekemäni referaatit tähän koottuna:
Rihmasto (Deleuze)
Luontosopimus (Serres)
Circulating reference (Latour)
Kontrolliyhteiskunta (Deleuze)

Sosiologian teoriat

Seuraava teksti on lukupiiriä varten tehty alustus Anthony Giddensin Sociology (7th edition) -kirjan kolmannesta luvusta, joka käsittelee sosiologian keskeisimmät teoriasuuntaukset kokoavalla pintaraapaisulla.

Sosiologia on sosiaalista todellisuutta tutkiva ala, jolta puuttuu konsensus tutkimuskohteestaan. Ylipäätään kaikki konsensukset (jopa luonnonkin) todellisuudesta voidaan nähdä sosiaalisina sopimuksina. Sopimukset puolestaan pohjautuvat vapauden arvostukseen, minkä takia sopimuksiin pohjautuvat teoriat voivat saada lukemattomia ilmenemismuotoja kulloistenkin intressien mukaisesti. Tästä moninaisuudesta voidaan muun muassa nostaa esille perinteinen kolmijako: funktionalismi, konfliktiteoriat ja interaktionismi.

Funktionalismi
Funktionalismissa yhteiskunta nähdään yhtenä entiteettinä, jota voidaan itsenäisesti kuvailla sen omista ehdoista ja tarpeista käsin. Historiallisesti funktionalismilla on sosiologian akateemisessa institutionalisoimisessa syvimmät juuret, jotka alun perin ottivat positivistiseksi ihanteekseen luonnontieteiden menestyksen todellisuuden selittämisessä. Sittemmin rakenteellisesta funktionalismista on kuitenkin kuljettu pitkä matka siihen, mitä sosiologia nykyään paljolti on.

Konfliktiteoriat
Funktionalismin rinnallakin kehittyi alkujaan monenlaisia filosofisia ajattelusuuntauksia, jotka ottivat sijansa lopulta sosiologiassa, kuten marxismi. Konfliktiteorioilla on suorastaan antagonistinen suhde funktionalismiin, koska ne näkevät yhteiskunnan lähtökohtaisesti eri eturyhmittymiin jakautuneena tai pirstaloituneena. Sosiaalista todellisuutta ei selitetä niinkään sen toiminnoista vaan ilmenevistä ristiriidoista käsin. Tämä myös tuo sosiologialle sen reflektiivisen perspektiivin sosiaalisen todellisuuden muuttajana pelkän selittämisen sijaan. Tämä kiteytyi erityisesti Marxin ajatuksissa resurssien omistussuhteista seuranneesta luokkajaosta, joka tuli purkaa tasa-arvoisemman yhteiskunnan luomiseksi.

Interaktionismi
Vastoin Marxin dialektista materialismia Max Weber selitti kapitalismin synnyn ideologisista perusteista käsin. Uskonnollinen asketismi johti pääoman tahattomaan kasautumiseen, mikä oli edellytyksenä kapitalistisen vaurauden voimille. Tästä lähtökohdasta kehittyi sittemmin symbolinen interaktionismi, jonka keskeinen lähtökohta yhteiskunnan selittämisessä on ihmiskieleen ja sen välittämiin ajatuksiin sisältyvät normit, jotka konstruoivat yhteiskunnan instituutioita sellaisiksi kuin me ne miellämme. (Yhteiskunnan instituutioita on tästä näkökulmasta mahdotonta nähdä ihmiskielestä itsenäisenä entiteettinä, koska yhteiskunta on nimenomaan kielellisen prosessin luomus.)

Käsittääkseni sosiaalinen konstruktionismi istuu oleellisesti symbolisen interaktionismin ontologiaan. Tämä yhteys lähinnä minulla auttaa hahmottamaan, mikä osuus interaktionistisen tradition asemalla on sosiologiassa, koska se ei ole käsitteenä niin tuttu. Ilmiöiden oppia tutkiva fenomenologia on myös oma filosofinen lukunsa tässä perinteessä.

Käsitekiistat
Niin kuin melkein millä alalla tahansa, sosiologiankin vaivana on käsitteellisiä ongelmia. Yhteiskunnan olemassaoloakin epäillään sen takia, ettemme havaitse sitä johonkin paikantuneena, mutta se nyt on sitä, kun ei nähdä metsää puilta… Vastakkainasetteluja lähtökohtaisesti muodostava kieli ja ajattelu tuovat omia ristiriitojaan sellaisiin käsitepareihin, kuten toimijaan ja rakenteeseen. Ratkaisuna käsitteiden ongelmiin strukturaatiossa (1) nämä nähdään toisiaan muovaavina asioina. Figuratiivisessa sosiologiassa (2) taas keskitytään vain toimijan ja rakenteen välisiin prosesseihin.

Konsensuksen ja konfliktin välillä on myös samankaltaista kiistaa. Voisi kuvitella, että konsensusmieliset funktionalistit eivät näe konflikteissa ristiriitaa samalla tavalla kuin niiden merkitystä korostavat konfliktiteoreetikot. Tätäkin voi silti tarkastella muistakin näkökulmista, kuten konsensuksen ja konfliktin muotoutumista jatkuvana sosiaalisena prosessina jne.

Feminismi
”Maailma muuttuu, Eskoseni.” Niin muuttuvat sosiologisille teorioille asetetut vaatimuksetkin selittää maailmaa, jolloin vanhat klassikotkin ovat haasteen edessä. Erityisesti tarve puuttua yhteiskunnallisiin ongelmiin on korostanut konfliktiteoreettisia lähestymistapoja. Yksi näistä on feminismi, joka on intersektionaalinen kokonaisuus eri teorioita, sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä. Ajatuksia on toki sisältynyt asiasta Marxin luokkaristiriidoissakin, mutta lähtökohtana työläisten ja omistajien suhteet ovat saattaneet olla etäisiä suurelle osalle kotiäitejä jne.

”Postiosasto”
Postkolonialistinen teoria on myös kirjava joukko näkökulmia näkemyksestä siitä, että sosiologiaa olisi ohjannut jokin tietty näkökulmavääristymä, tässä tapauksessa perustuen eurosentrisyyteen. Samoja lähtökohtia voidaan ottaa kuitenkin muillakin perusteilla: etninen tausta, ikä, sairaus jne. Väittämällä, että jokin näistä olisi konfliktien alkujuurena keskeisempi kuin toinen, voi sekin itse asiassa olla osa epätasa-arvoa uusintavaa valtataistelua.

Poststrukturalismissa on nostettu esille niitä kyseenalaisia valtarakenteita, jotka sisältyvät modernin valistuksen tuomiin uudistuksiin. Michel Foucault on tässä ollut keskeinen ajattelija. Tieto on valtaa ja diskursseihin voivat ottaa kantaa vain samassa indoktrinaation instituutiossa pätevöityneet tahot. (Tämä luo edellytyksiä teknokratialle, eräänlaiselle meritokratialle.) Näkökulmien kirjo ja modernismin kääntöpuolet ovat tuoneet postmodernin näkökulman siitä, ettei ole enää mitään yhtä suuntaa, yhtä hyvää yhteiskuntaa, jota kohti voitaisiin asioita kehittää johonkin tiettyyn teoriaan tukeutuen.

Samalla kun postmodernissa yhteiskunnassa on keskustelusta kadonnut yhteinen pohja, niin samalla paradoksaalisesti yhä enemmän kaikkea mitataan rahassa ja rahaa hallitsevat tahot ulottavat valtaansa entistä laajemmalle. Vaikka ideologinen perusta kuinka pirstaloituisi, tietyt aineelliset edellytykset eivät muutu. Voitaneen katsoa, että ideologinen diversiteetti osaltaan vakiinnuttaa aineelliseen hallintaan perustuvia valtajärjestelmiä. Onko esim. marxismi niin aikansa elänyt aate kuin usein annetaan olettaa? Monet Marxin ennustamat markkinoiden kehityskulut ajankohtaistuvat kaiken aikaa sitä myötä kuin rahoitusta marxilaiselle tutkimukselle vähennetään sattuneista syistä…

Synteesit
Globalisaation suhteen etenkin korostetaan lopuksi synteesien merkitystä uusien teorioiden muotoilussa. Kokonaisvaltaiset haasteet vaativat moniulotteista lähestymistä lukuisista teorioista käsin. Silti, jos tuloksena on edelleen näkemys vaikka Ulrich Beckin riskiyhteiskunnasta, voidaan esittää kritiikki, että edustaako sekään tarpeeksi tasapuolisesti sosiologisten näkemysten kirjoa nykymaailmasta. Kaikki linssit ovat jollain tapaa värittyneitä eivätkä siinä suhteessa eroa toisistaan. Äärimmillään koko sosiologia tieteenalanakin voidaan nähdä vain yhtenä linssinä muiden joukossa.

Kuvassa on jäsennelty tulos suunnilleen siitä, mitä taululle tuli piirrettyä alustuksessani.

Kysymyksiä (lukupiirikeskusteluun):

• Mikä osa sosiologian ymmärtämisessä on tiettyyn diskriminaatioon perustuvilla teorioilla?
• Ovatko marxismi ja muut klassiset teoriat aikansa eläneitä?
• Pelastavatko synteesitkään sosiologiaa näkemysten pirstaloitumiselta?

Lukupiirin jälkiajatuksia

Tänään esiteltiin lukupiirien esitykset. Aiheita oli mm. työstä, sukupuolesta, monikulttuurisuudesta jne. Erityisesti minua jäi askarruttamaan, että miksi ihmisiä profiloivassa/syrjivässä käsitteistössä sukupuoli nostetaan päällimmäiseksi tasa-arvokysymyksissä. Oma näkemykseni tähän oli, että tasa-arvoinen sukupuoli integroituu parhaiten työmarkkinoille, mutta markkinastatuksen pohjalta syrjivä profilointi on oikeutetumpaa markkinoiden tuomien konkreettisten realiteettien takia.

Puheenvuorostani huolimatta kysymys jäi ilmaan, mutta itse jatkoin pohtimista ja kysyin vielä yhdeltä sukupuolentutkimukseen suuntautuneelta opiskelukaverilta näkökulmaa, joka oli: sukupuolesta käyty historiallinen diskurssi on vaikuttanut siihen, miksi siitä on tullut niin keskeinen.

Ajatuksiani voisi myös helposti kritisoida. Yhtäältä se ei ota huomioon mahdollisia kulttuurillisia eroja. Diskurssi sukupuolesta ei ole sama kaikkialla ja diskriminaation pääpiste voi muualla kohdistua ihan muihin seikkoihin. Näkökulmaani vaivaa myös perspektiivisokeus. Ajatukseni työmarkkinoista yrittää tunkeutua totalitaarisesti vaikuttavana tekijänä myös muille osa-alueille, jotka eivät sen piiriin kuulu. Näkökulma etnisyydestä ja sen suhteesta työhön ja syrjintään luo kuvioon myös oman kaaoksensa.

Mietin myös, että miksi mietin edes tällaisia? Mitä relevanssia koko asialla on? Miksi ajatuksen purkaminen osoittautuu turhauttavaksi ja sekavaksi? Mitä enemmän nostaa esille vaikka kritiikkiä, sen erikoistuneempia ajatuskulkujenkin täytyy olla vastatakseen kritiikkiin. Sinänsä kyseessä on luonnollinen tapa käydä tieteellistä diskurssia ja teorioiden parantamista. Vaan mikä on tolkku? Miksi näin pitäisi tehdä? Miksi pitäisi ”luoda uutta tietoa” ja näpertelyä vain paikatakseen jotain, mikä vuotaa kuitenkin?

Yhdessä kirjassakin (Günther Schmid: Full Employment in Europe, 2008) vedettiin yhteiskunnan mittaamisessa ja päämäärien asettamisessa yhtäläisyyksiä kvanttifysiikasta tuttuun Heisenbergin epätarkkuusperiaatteeseen. Mitä enemmän asioita miettii, sitä enemmän ne karkaavat käsistä. Tähän ajatukseen lienee hyvä lopettaa tältä kertaa.

Määritelmien ja reformien markkinamekanismi

Alunperin kyseessä on ollut lukupiirialustuksen osa, joka on tehty 30.9.2014. Kirjoitusta on siitä vielä hieman siistitty puhtaammaksi.

Epätyypilliset työt määritelmällisenä ongelmana
Työnteon olosuhteissa on muutosten seurauksena törmätty erityisesti uusiin määrittelyongelmiin. Samalla kun epätyypilliset työn muodot ovat yleistyneet, kasvaa myös tarve määritellä entistä suurempaa määrittelemätöntä marginaalia.

Miesten ja naisten asema työvoimana on aiemmin ollut hyvin asymmetrinen. Naisten tekemiä hommia ei paljoa tilastoitu työnä ja relevanttina tilastomuuttujana on pidetty mm. naisten siviilisäätyä*. Tästä on luovuttu ja tilastointi keskittyy nykyään korkeintaan sukupuolen erittelyyn tilastoissa. Naisten integroiminen työmarkkinoille on yhteiskunnallisen osallistamisen eleenä kulkenut luontevasti käsi kädessä sukupuolten tasa-arvon reformin kanssa. Osallistaminen on käytännössä ollut suuressa määrin työn uudelleen määrittelyä keskustelun tasolla. Muutoksessa vahvasti edustettuna on suhde epätyypillisiin töihin.

Erityisesti epätyypillisten töiden muodot ovat paikoin jääneet monesti määrittelemättä. Tähän lukeutuu kirjava joukko mm. osa-aikatyötä, määräaikaista työtä, vuokratyötä ja kotona tehtävää työtä. Nykyäänkään tilastointi näissä ei ole täysin triviaalia.

Työttömyysilmiön tuomat tilastointiperusteet
Sukupuolten eroja on saatu työmarkkinoilla paljon tasattua vuosikymmenten aikana ja osallistavat toimenpiteet ovat tasanneet työmarkkina-asemaa sukupuoleen katsomatta. Työttömyyden ilmiötä pyritään kuitenkin ymmärtämään tarkastelemalla, keitä se eniten uhkaa. Tällaisia työmarkkina-asemaltaan heikkoja ryhmiä ovat mm. nuoriso. Yleisesti asema kasautuu niille, keillä ei ole markkinoille riittävästi kykyjä ja voimia.

Työttömyys on suhteellisen tuore ja kasvava ilmiö, jota tuskin voi redusoida pelkäksi määrittelydilemmaksi. Se myönnetään hyvin laajaksi ongelmaksi, josta seuraa tuotannollisten voimavarojen vajaakäyttöä ja tuhlausta**. Siitä on kuitenkin tullut jäädäkseen eräänlainen teollistumisen sivutuotteena kulkeutunut rakenteellinen piirre moderneille työmarkkinoille.

Työtaistelut reformien vaatimuksina
Työtaisteluilla on perinteisesti yritetty vaikuttaa siihen, mitä tukitoimia esim. työllistämisen eteen tehdään markkinaheilahteluilta suojaamalla. Suomi on ollut etenkin 70-luvulla hyvin lakko herkkä maa***. Järjestäytyneiden ammattiliittojen aikaansaamista ponnistuksista huolimatta lakot ovat kostautuneet Suomen epävarmana asemana globaalissa taloudessa sekä kasvaneissa hintatasoissa, jotka käytännössä ovat tehneet tyhjiksi palkankorotustoimenpiteiden saavutukset. Loppujen lopuksi työtaistelut ovat olleet epätoivoista kamppailua markkinasuhteiden määräytymistä vastaan suuren skaalan heilahtelujen antamissa raameissa.

Nykyajan reformit määräytyvät markkinoilla
Työllistämisen motiivi on luonteeltaan totalitaarinen: tuntemattomiin ilmiöihin tartutaan uusilla tilastoitavissa olevilla määreillä vasta, kun ne uhkaavat työvoiman järjestelmällistä haltuunottoa laajassa mittakaavassa. Työmarkkinoiden tarpeet ensisijaisesti ohjaavat yhteiskunnallista diskurssia tasa-arvon eri muotojen edistämisestä. Kärjistäen voisi siis sanoa, että yhteiskunnan osallistavat reformit eivät todennäköisesti saa tuulta alleen, jos sosiaaliset puutteet eivät tarpeeksi uhkaa työllisyyden takaamaa yhteiskuntajärjestystä.

Lähteet:
Tilastokeskus (2009) Työelämän suurten muutosten vuosikymmenet, toim. Anna Pärnänen ja Kaisa-Mari Okkonen, Helsinki.
*Tyypillisestä epätyypilliseen s. 154-155 Anna Pärnänen & Hanna Sutela
**Työttömyys ennen ja nyt s. 183 Laura Hulkko & Pekka Tossavainen
*** Järjestäytyminen ja työtaistelut Suomessa s. 176 Harri Nummila