“Hienoa pohdintaa”

Olen jo vuosia toistuvasti törmännyt ilmiöön, kuinka tekstejäni ja pohdintojani (lähinnä blogini ulkopuolella IRL) on kommentoitu sanomalla tyyliin: ”on kyllä hienoa pohdintaa” tai muuta vastaavaa. Olen oppinut sen tarkoittavan: ”en kyllä ymmärtänyt vittuakaan”, sillä näissä tapauksissa ainakin siitä on voinut olla ihan varma, ettei itse asiasta synny minkäänlaista keskustelua. Hienoksi kuvailevalla kommentilla myös asioiden pointti on luultavasti mennyt täysin ohi. Jos käytän mukamas ”hienoja” sanoja tai ajatusrakenteita, se ei todellakaan ole mikään retorinen valinta vaan pyrkimystä ilmaista asiani eksaktisti. Jos ajatuksista silti saa kuvan, että kyseessä on hienoa pohdintaa, joudun miettimään, onko ilmaisukyvyssäni jotain vikaa vai ovatko muut yksinkertaisesti vain idiootteja. Molemmissa tapauksissa joudun suuresti häpeämään joko itseni tai ihmiskunnan puolesta.

Yksi näkökulma voi toki myös olla toisistaan poikkeavat näkemykset selkeän ilmaisun tavoista. Omasta mielestäni selkeä ajattelu on asioiden puhumista sellaisena kuin ne on, käyttämättä liikaa sosiaalisiin tulkinnanvaraisuuksiin haavoittuvia yleissanoja, joiden merkityskirjo on paljon nk. sivistyssanoja laajempi. Pitäisikö minun mukautua sitten siihen ajatukseen, että selkeä ajattelu on pelkistettyä, käsitteellistä huolimattomuutta, kaikenlaisten rautalangasta väännettävien konkreettisten junttiesimerkkien kera? Ajatusten ilmaiseminen on kuin perunoiden lannoittamista, jos sille haluaa kasvualustaa ja huomiota, se tarvitsee paljon paskaa.

Jos joku vielä ihmettelisi tämän purkaukseni poikkeuksellisen retorista otetta, siihenkin voisi rautalangasta vääntää: sitä kutsutaan ironiaksi. Tiedostan, ettei tällainen laukominen ole välttämättä ajattelun kannalta rakentavaa, mutta vaikea sanoa, millä ihmisissä sitten saisi ajatuksia herätettyä, kun palaute on kontekstista riippumatta aina samaa.

Enimmäkseen ajatukseni ovat jääneet vaille palautetta ja ehkä siinä suhteessa parempikin linja muilta pitää turpa kiinni kuin antaa älyvapaita kohteliaisuuksia, joista korkeintaan paistaa vain sääli vaikeaselkoisuutta kohtaan.

Tietotekninen takaisku

Jatkona edellisiin tietoteknisiin esteisiin en saa näköjään enää videoitakaan siirrettyä koneelle videokameran DVD-levyltä. Ubuntussani DVD vilahtaa kiintolevynäkymässä ja häviää. Windowsissa levy näkyy, mutta kopiointi tietokoneen kiintolevylle ei onnistu lukuongelmaherjausten ja yleisen lagimisen takia. Converterin kauttakin saa vain videon ensimmäiset kaksi sekuntia kasaan ja ohjelma jämähtää siihen. Tällaisten valitusten lisäksi voin siis enää julkaista blogissani lähinnä vain vanhoja arkistoja. Fuck you, tietotekniikka.

Tuhoisa työmoraali

Vallalla on käsitys, että yhteistä hyvää saadaan aikaan työtä tekemällä. Asia on kuitenkin päinvastoin: Mitä enemmän tehdään työtä, sitä korkeammalle rimaa nostetaan. Tämän seurauksena elämästä tulee helvettiä niille, ketkä eivät pysy kilpailussa mukana.

Tilanne voisi olla toisin, jos elanto riippuisi jostain aivan muusta kuin työstä. Nyt työn hedelmät kantautuvat vain niille, ketkä uutterimmin pystyvät niitä luomaan. Vain työtä tekemällä voi saada itselleen kuuluvia etuja ja vapauksia. Toisin sanoen: vain orja on vapaa.

Orjuus näyttäytyy nykyään uudessa valossa poliitikkojen viedessä läpi uudistuksia mm. Euroopan varkausmekanismin synnyttämiseksi. Keinottelijoiden sijoitustappioita maksettaisiin siitä lähtien automaattisesti verovaroin jonnekin Luxemburgin osakeyhtiöön. Demokratiasta ei hajuakaan.

Aina voi miettiä, mitä varten ahkeraan työntekoon kannustetaan. Harvoin se ainakaan on mitään hyvää. Jälleen kerran poliittisella retoriikalla pyritään vain piilottamaan karu todellisuus.

Suomessa on esim. ajankohtaisessa keskustelussa tullut esiin, että amiksille pitäisi saada lisää arvostusta, koska ylioppilaat saavat enemmän huomiota. Paljon on ollut puhetta, että ylioppilastutkintoa arvostetaan enemmän, koska se epäilemättä vaatii enemmän työtä. Minusta ei kuitenkaan ole perusteltua arvostaa pelkkää työkyvyn määrää. Tärkeämpää elämänsä kannalta on tuntea oman työkyvyn rajat kuin puurtaa hulluna pisteeseen, jossa ne tulevat yllätyksenä.

Aina kun joku uurastaa varmistaakseen opiskelu- tai työpaikkaansa pääsemisen, on se joltain toiselta väistämättä pois, elannoissa mukaanlukien. Etenkin nuorille on tarjolla vain joko keppiä tai porkkanaa menestyksestä riippuen. Siinä missä tämä näyttäytyy isona vääryytenä, toisille taas uurastuksen palkitseminen on tällä tavoin itsestäänselvää oikeudenmukaisuutta. Ei ihme, ettei politiikka ole enää yhteisten asioiden hoitamista, koska yhteisiä asioita ei ole!

15 Yhteiskuntakapina

Yhteiskuntakapina 14.9.2011

Ajattelin, että olisiko mahdollista käyttää omaa YouTube-accountia ilman, että siitä tarvitsisi tehdä jotain typerää google-tiliä. Se ei kuitenkaan näyttänyt lopulta käyvän päinsä. En voinut katsoa enää edes postilaatikkoon ilman ”sähköpostin vahvistamista” eli google-tilin aktivoimista. Näyttää siltä, että google ottaa lopullisesti haltuun kaikkien tietoja nettikäytöstä jne. kaupallisten intressien takia.

En hyväksy googlen ehtoja, mutta valinnanvaraa ei näytä jäävän. Sitä paitsi tuollaiset jätit kyllä löytävät keinon urkkia ja kontrolloida vaikka ilman niitä tilejäkin. Jokaisessa yhteiskunnassa löytyy lopulta ”yksi iso silmä”, joka ylläpitää ja tarkkailee koko järjestelmää. Yksikään järjestäytynyt entiteetti ei voisi pärjätä ilman tällaista ominaisuutta, ei edes yksittäinen ihminen. On kieltämättä edullista identiteetille löytää yksi hallitseva kanava, joka pitää kaiken koossa. Itse en kuitenkaan allekirjoita maailman identiteetiksi Yhdysvaltojen naiivin ahneita auktoriteetteja ja heidän hallitsemaansa Googlea. Minun puolesta saisivat jenkit imeä niitä saatanan big maccejään. Onneksi heidän taloussysteeminsä kuitenkin ennustelee romahtamisen merkkejä. Se on paremman alku.

On äärimmäisen naiivia kuvitella, että tuotteiden ja selaajien mahdollisimman välitön kohtaaminen olisi internetissä kaikkien voitto. Ensinnäkin edellytykset kuluttamiselle on luonnon häviö. Toiseksi hakutulosten vastaaminen hakijoiden mieltymyksiä luo vain kuplaa todellisuuskäsitysten suhteen. Ihmiset eivät kohta enää opi mitään, jos heidän naiivit käsityksensä perustuvat räätälöidyille osumille. Ristiriidat ovat kaiken oppimisen kehto. Niitä välttävä informaationhallinta kohtaa ennen pitkää polarisoituvia vastakkainasetteluja eri kuplien välillä lietsoen yleistä eripuraa. (Tätä aihetta käsiteltiin tarkemmin muistaakseni eräässä lähiajan mielipidekirjoituksessa Etelä-Saimaassa…)

Ehkä pitänee sulkea tietokone useammin ja antaa elämän opettaa tuolla jossain. Nykyinen systeemi ei kerta kaikkiaan vaan osaa hallita oikein. Talous on päästetty pyörimään teleologiseen limboon ja ahneus ajaa kaikkia luonnollisia perusarvoja edelle. Vaikka olenkin arvonihilisti, niin erotan kyllä jokseenkin kestävät arvot sellaisista, jotka ovat täysin kestämättömiä. Kokonaisia sukupolvia ei kuitenkaan voi valistaa ahneudesta. Täytyy vain odottaa, että mokomat jäärät kuolevat pois. Vastuu on uudella sukupolvella ja nähtäväksi jää, miten asiat heidän osalta hoituvat.

Ahne talousajattelu kohtaa varmasti ansaitsemansa vastustuksen tulevaisuudessa, mutta uuden postmodernin yhteiskunnan tiedon räätälöimistä vastaan tuskin kovin moni lähtee vielä kapinoimaan. Monenlaiset arvot nousevat netissä kunniaan, mutta minun kaltaiseni nihilisti joutuu varmaan vielä jonkin aikaa näyttämään keskisormea hallitseville aatteille. Olen sitä mieltä, että vain antiaatteet opettavat. Pyrkyröinnillä ja palstatilan ahmimisella ei päästä senkään pidemmälle kuin nykyisellä materian ja omaisuuden ahmimisella. Siitä tulee luultavasti vain uusi keino tehdä rahaa.

Raha. Alkaa ottamaan päähän koko ajatuskin rahasta. Rahasta! Miksi? Onko ainainen hyödyn tavoittelu elämän pääasia. Rahalla saa ja limusiinilla pääsee… Koko hullunmylly rahan ympärillä hämärtää päämäärät ja tavoitteet niiden asioiden suhteen, joita rahalla ostetaan. Raha on väline, ei päämäärä. Nämä samat kliseet on toki kuultu ennenkin. Suunta on joka tapauksessa sen mukainen, että kohta näistäkin tulee varmaan liian vaikeita ajatuksia ymmärrettäväksi. Raha on tulevaisuuden kieli, itsestäänselvyytenä kyseenalaistamaton.