Tämä on valta, toiminta ja rakenteet -lukupiirin alustukseni Beverley Skeggsin kirjasta Elävä luokka (9. luku). Kyseisen kirjan jälkeen käsittelimme vielä Göran Therbornin kirjan Eriarvoisuus tappaa, mutta en julkaise siitä tekemääni alustusta; siitä ei muutenkaan liene paljoa sanottavaa… Skeggsin kirjassa oli enemmän ajatuksia herättävää settiä kirjan huomattavasta vaikeaselkoisuudesta huolimatta.
Luku haltuunoton rajoilla käsittelee erilaisten kulttuurien ja alakulttuurien haltuunottoa omistavan minuuden rakentamisessa. Bourdieun sanoin maku luokittelee luokittelijan. Tähän voisi myös lisätä, ettei makua ole ilman syötävää. Tutkimuksen keskeiseen käsittelyyn nostetut kosmopoliitit ovat lähestulkoon kaikkiruokaisia erilaisten kulttuurien piirteiden omaksumiseen osana liikkuvan minuuden rakennusprojektia. Skeggsin ja muiden kriitikoiden mukaan kosmopoliittinen liikkuvuus on mahdollista vain etuoikeutetuille luokille. Skeggs ei rajoitu tällä tarkastelemaan vain pitkin maailmaa kulkevia rikkaita kulttuuriruokailijoita vaan viittaa myös eräänlaiseen paikalliseenkin kosmopoliittisuuteen, jossa vaihdon resursseja haetaan toisilta yhteiskuntaluokilta sekä omaa minuutta ja arvokkuutta suhteutetaan kontrastina näihin. Esille nostetaan mm. niinkin marginalisoitujen ryhmien, kuten seksuaalivähemmistöjen luomat eronteot mauttomampiin nähden.
Kosmopoliitit nähdään Skeggsille ominaisten argumenttien kera itsekkäinä riistäjinä. He vain ahmivat ulkoisia kulttuureja eivätkä jätä näiden kulttuurien edustajien omille minuuksille lainkaan tilaa. Jos joku sattuu olemaan suvaitsevainen, niin tässä kapitalistisessa maailmassa siinä vaikuttaa aina olevan jotain hämärää taustalla, kuten siteerataan Zizekiä monikulttuurisuuden piilorasismista. Näkemyksessä on vähän samaa kuin siinä, että altruistiset ihmisetkin hyväntahtoisuudellaan nähdään tavoittelevan vain itsekkäitä asioita.
Koko kappale tuntuu rakentuvan sille ajatukselle, että luokiteltiin, miten luokiteltiin, Skeggsin mukaan työväenluokkaiset naiset häviävät symbolisessa kamppailussa aina, kuten voimme yökerhoetnografisista tutkimuksistakin oppia. Seksuaalivähemmistötkin voivat nähdä työväenluokkaiset heteronaiset eräänlaisena turvallisena uhkana, joihin voidaan projisoida erilaisia mauttomuuden erontekoja, joilla oman minuuden arvoa pyritään pönkittämään.
Mauttomuutta edustavia ryhmittymiäkin voidaan pitää autenttisina, mutta Skeggsin mukaan väärällä tavalla. Hän mainitsee: ”Kyse on pikemminkin pinnan kuin objektia konstituoivien suhteiden lukemisesta” (s. 310). Tällä Skeggs viitannee siihen, että autenttisuus on huonoa silloin, kun se viestii kuulumisesta osaksi jotain arvottamaksi määriteltyä yhteiskunnallisten suhteiden kokonaisuutta, eli luokkaa. Alaluokat ovat aitoa arvottomuutta.
Skeggs puhuu paljon kulttuuristen piirteiden fetisoimisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että minuutta rakentaessaan (haltuun ottavana erontekona) ihmiset vieraantuvat näitä piirteitä konstituoivista yhteiskunnallisista (taloudellisista) vaihtorakenteista, joiden piirissä kamppaillaan (keskiluokan arvottamista) kulttuurisista resursseista ja siten tuotetaan eriarvoisuutta. Seurauksena oma minuus nähdään valtapositioista neutraalina vaikkei se sitä olisi.
Haltuun ottamisesta tuli esimerkkinä mieleen itselläni kysymys tieteellisten tekstien avoimuudesta. Tekstit voivat olla yleisöltä suljettuja yleisesti kahdesta syystä: taloudellisesti tekstien saantia ja käsittelyä voi rajoittaa tietyt lisenssitekniset seikat ja joissain tapauksissa hintakin. Toisekseen vaikkei mitään taloudellisia esteitä olisi, niin esoteerinen jargon (joka käsitteenäkin on sitä itseään) voi rajoittaa ajatusten omaksumista silloin, kun lukijalla ei ole tekstin ymmärtämiseen vaadittavia symbolisia resursseja hankittuna, kuten koulutuksen tuomaa pätevyyttä/sosialisaatiota. Käytännössä kaikki kielenkäyttömme määritelmällisetkin tarkennukset perustuvat sellaisten erontekojen tuottamiselle, joiden tehtävänä on ylläpitää eriarvoisuutta sulkemalla ulos arvottomia näkökulmia ja erityisesti niitä kantavia arvottomia ihmisiä.