Kommunikaation kuollut kirjain

Tämä essee tuli kirjoitettua Tekninen ihmisyys -kurssia varten. Kurssilla käsiteltiin mm. ihmisen kykyjen ja olemuksen plastisuutta tekniikan läpäisemässä ympäristössä. Yleisemmin kyse on siis transhumanistisen filosofian pohdiskelusta. Kurssilla ja esseessäkin aihetta on tarkasteltu erityisesti saksalaisen filosofisen antropologian näkökulmasta. Varsinainen esseeni tematiikka pyörii sosiaalisen kommunikaation rajojen ja rajantekojen ympärillä. Pohdin mm. mitä ihmisen muuttaminen/muuttuminen tarkoittaa informaatioteknologian ja virtuaalitodellisuuden viitekehyksessä.

Essee

Kohtuuden tuolla puolen (kandidaatintutkielma)

‘Kohtuuden tuolla puolen – Asketismi ja addiktio kulttuurisina selviytymiskeinoina’ on tänään valmistunut kandidaatintutkielmani. Kandiseminaari kesti vuoden, mutta noin muuten tutkielmani on oikeastaan monen vuoden hauduttelun tuloksena syntynyt teoreettinen pohdinta, joka valottaa, jos ei muuta, niin ainakin läpileikkauksen mieltäni askarruttavista yhteiskuntafilosofisista teemoista ja sitä rakentavasta teoreettisesta tietämyksestäni alalla. Sisällöllisesti tutkielman juoni täsmentynee seuraavasta kandikonferenssiin väsätystä tiedotteesta.

Asketismin ja addiktion historiallista kehittymistä käsittelevässä teoreettisessa tutkielmassa tavoitteena on ollut tutkia näiden kulttuuristen selviytymiskeinojen mahdollisia sosiaalisia muutoksia. Hyve-eettisestä näkökulmasta ilmiö on luonteeltaan myös hyvin normatiivinen. Tutkimuskysymys on: kuinka yhteiskunnalliset järjestelmät, kuten talousjärjestelmä, ovat vaikuttaneet asketismin ja addiktion kehittymiseen kulttuurissamme ja missä määrin nämä mukautumiskeinot ovat suojelleet tai vahingoittaneet elämää? Systemaattisemmin teoreettista työtä on kuitenkin alusta lähtien ohjannut koeteltu tutkimushypoteesi: vallitseva yhteiskunnallinen olotila on muuttunut askeettisesta addiktiiviseen erityisesti markkinatalouden kehittyessä.

Tutkielman teoreettinen pohja on taloussosiologisten puitteiden lisäksi melko vahvasti eksistentialistisessa moraalifilosofiassa, jonka perinteessä käytetty genealogian metodikin on alun perin kehitetty Nietzschen toimesta (ja sittemmin sovellettu yhteiskuntatieteissä). Sosiologian nykykeskusteluihin lähestymiskulma resonoinee kuitenkin enemmän aikalaisdiagnoosin muodossa, joka määritellään sosiologisen teorian kolmanneksi lajityypiksi yleisen- ja tutkimusteorian ohella. Tutkielman tärkeimpinä teoreettisina aineistoina toimii asketismin osalta Friedrich Nietzschen 1887 alun perin julkaisema teos Moraalin alkuperästä ja addiktioista Bruce K. Alexanderin The Globalisation of Addiction (2008). Nietzscheltä on käytetty käsitteitä ja teorioita herramoraali–orjamoraali, kauna, huono omatunto ja askeettinen ihanne, jotka täsmentävät asketismin luonnetta. Alexanderin teoriasisältöön lukeutuu ensisijaisesti psykososiaalinen integraatio ja dislokaatio. Yleisesti muuten käytettyihin käsitteisiin kuuluu esimerkiksi niukkuus, ylimäärä, vaihto sekä dikotomia aktiivinen–reaktiivinen.

Teoreettisen syventämisen myötä on lopuksi päädytty problematisoimaan erityisesti Alexanderin dislokaatioteorian väitettä, että addiktioiden syy olisi psykososiaalisen integraation puutteessa. Asketismia että addiktiota on käsitettävä vaihdon järjestelminä, jotka sellaisenaan ovat kytköksissä myös tuotantorakenteen ehtoihin. Tähän ei välttämättä ole vaikutusta sillä, kuinka suvereenisti tai yhteisöllisesti ihmiset toimivat vaikka terveen elämän pohjana Nietzsche vaikuttaa painottavan ensin mainittua ja Alexander jälkimmäistä. Yksilö–yhteisö -dikotomiaa on siis pyrittävä ylittämään hahmotettaessa toimintaan kykenevän terveen elämän ehtoja. Tämä ei välttämättä edes löydy kärsimyksen ja nautinnon kohtuullisesta keskitiestä siinä määrin kuin nämä jo lähtökohtaisesti asettuvat tiettyihin vaihdon uomiin. Alkuperäinen tutkimushypoteesikin nähtävästi osoittautui siinä mielessä kumotuksi, että asketismin ja addiktion välillä käy jatkuvasti paljon vaihtoa. Vaurastuneissa maissa addiktiot ovat toki korostuneet totaalisemmalla tavalla, mutta globaalin talousjärjestelmän kiertoihin mahtuu hyvin erilaisia vaiheita, jotka ovat sosiaalisesti jossain määrin jaettuja luokka-asemaltaan ja ajankäytöltään erilaisten toimijoiden kesken. Yksilön sisälle kehittyy myös sofistikoituneempia vaihdon sommitelmia markkinamekanismin kasvavassa ohjauksessa. Aktiivinen elämä on joka tapauksessa uhraamisen ja kompensoinnin sijaan luovaa ja lahjoittavaa silloinkin, kun perustarpeet ja halut vaikuttavat tyydytetyiltä. Tällaisena elämä on kuitenkin erittäin haavoittuvaa reaktiivisten vaihtojärjestelmien harhauttaville interventioille.

Kohtuuden tuolla puolen – Asketismi ja addiktio kulttuurisina selviytymiskeinoina

Kävin vielä täsmentävää loppupurkua tutkielmani puitteista ja johtopäätöksistä tässä siinä toivossa, että se selventäisi joitain seikkoja.

BackWatch (open source)

Watch your back! (In English briefly below)

GMS-aihe

Eli, tämä on hyvin alkeellinen kyhäelmä taisteluun selkäkipujani vastaan. Tein softan sitä varten, jotta voisin paremmin tauottaa koneellaistumisaikaani. Enkä liene ainut, kuka istuu liikaa… Joten tämä voi olla yleishyödyllinen muillekin. En siis löytänyt mistään vastaavaa softaa, joka ajastaisi tiettyjen aikojen välein ilman herätyksen uudelleenasettamista joka kerta. Tässä on siis simppelisti kolme asetusta, joita voi sivunuolilla vaihtaa: puoli tuntia, tunti ja kaksi tuntia. Minun pitäisi siis parin tunnin välein tehdä tiettyjä venytyksiä, mutta jo yleisestihän pelkästä puolen tunnin välein noususta kroppa sanoo tack så mycket. Enteristä laittaa ajastimen päälle, jolloin kuuluu myös hälytysääni. Se on oletuksella virtuaalianalogisyntsalla simuloitu kissan maukaisu. Pohjana on hieman käytetty jotain examplea gmc:stä enkä tiedä, onko ajastin ihan kaikista tarkin millisekunneissa jne. Pointtina on kuitenkin säännöllinen tauotus, joka toimii joka tapauksessa.

Ja kyllä, tämä on peli, jos haluat pelata terveydelläsi! Pelin voittaa se, jolla säilyy terve selkä ja pelissä häviää se, joka sairastuu tuki- ja liikuntaelin sairauksiin sekä halvaantuu ja kuolee. Any questions?

Ainakin toistaiseksi tämä on hyvin pelkistetty, mutta toimiipa jopa winen kautta Linuxilla, mikä on pääasia minulle. Siinä on esimerkiksi aika räikeä tausta (tosin tuskin kukaan koneella tunteja istuu BackWatch päällimmäisenä ikkunana). Laitoin kuitenkin projektitiedostonkin mukaan, jos haluaa viritellä oman kellon tältä pohjalta. Ei siis muuta kuin peba ylös penkistä.

I didn’t found any software that could make constant alarms without having setting up alarms again and again. I made this software with Game Maker: Studio for keeping track of health. When you stand up regularly when doing things with computer, body thanks. There’s three options 30 min, 1 hour and 2 hours that you can choose using left and right keys. Timer starts and stops with enter producing the demonstration of alarm sound as well. This works also via Wine (at least with me) in Linux but is exe file. There’s also the source code in project files attached.

DOWNLOAD
SOURCE CODE

Sosiologia: terveys, sairaus ja vammaisuus

Teksti pohjautuu Giddens-lukupiirissäni tekemään alustukseen Sociology-kirjan 11. luvusta.

”Tervettä kansanruumista jäytävät loiset ja lurjukset, jotka käyttävät hyväkseen kulttuuriyhteiskunnan humanitäärisiä oloja, lisääntyvät nopeammin kuin parempi kansanaines eivätkä edes kaadu rintamalla. Sellaisia oli Suomessa arviolta puoli miljoonaa. Sterilisoimistoimet olivat riittämättömiä – “tiettyjä tuhansia” olisi tapettava, jotta vapautuisi poliiseja, vanginvartijoita ja mielisairaanhoitajia.” -Y.K. Suominen

Lainaus on lääkintäeverstiluutnantilta, sittemmin ylilääkäri Y.K. Suomiselta. Häntä lainattiin mm. Murtuneet mielet -kirjassa, joka kertoi sota-ajan mielenterveyspotilaista ja tuon ajan asenteista mielenterveysongelmiin. Eugeniikka, natsi-Saksan opeilla etunenässä, oli lääketieteen valtavirtaa 1900-luvun alkupuoliskolla ympäri maailmaa. Funktionalismi oli myös sosiologiassa vallalla, jolloin ideaali eheästä yhteiskunnasta korostui monissa ajatuksissa. Lääketieteen ja yhteiskuntatieteiden ajatukset ovat sittemmin eriytyneet ja radikaalisti muuttuneet. Toinen syy esimerkin esille ottamiseen on se, että kyseessä on isoisoisäni. Tarinan ironia piilee siinä, että hän edustaa niitä sukujuuria, joista olen perinyt autistiset piirteeni.

Sosiologia: terveys, sairaus ja vammaisuus

Tässä alustuksessa lähden muutamista terveyssosiologian kysymyksistä. Miten sairauksia hoidetaan ja miten pitäisi hoitaa? Mille instituutioille tämä on tullut tehtäväksi? Mitä (yhteiskunnallisia) syitä ja seurauksia sairaudella on? Miten sairaus korreloi mm. yhteiskuntaluokan kanssa? Mitä on vammaisuus? Ja ennen kaikkea, mitä on sairaus sosiologian näkökulmasta?

Instituutiot
Instituutiona biolääketiede on vakiintunut yhdeksi ainoaksi, joskus viralliseksikin totuudeksi siitä, mikä on sairauksien luonne ja miten niitä pitää hoitaa. Julkista terveyttä ei ennen ollut lainkaan ja se oli verrattain yksityiskysymys tai sukujen ym. yhteisöjen sisäinen asia. Keinoja ja näkemyksiä oli monia ja monet perustuivatkin jonkinlaiseen taikauskoon. Vaihtoehtoisista/täydentävistä hoidoista osa on silti säilynyt nykypäiviin saakka ja astuvatkin monien kohdalla kuvaan silloin, kun biolääketieteen keinot osoittautuvat tehottomiksi.

Biolääketieteellinen malli nojaa mm. ongelman tunnistettavuuteen/eristettävyyteen, ajatukseen kartesiolaisesta mieliruumisjaosta, joka sekin on (bipolaarinen jatke) ajatukselle ihmisen terveydestä suljettuna systeeminä. Kolmas tekijä on puolestaan se, että vain koulutetut ammattilaiset voivat hoitaa potilaita.

Kritiikki
Kritiikkinä on esitetty, että biolääketiede on tehoton joidenkin sairauksien (kuten skitsofrenian) hoidossa ja kykenemätön hoitamaan potilasta kokonaisvaltaisesti rajatuista lähtökohdistaan johtuen. Pidemmälle kritiikissä on menty iatrogeneesin ajatuksessa, joka tarkoittaa sitä, että lääketiedeinstituutio itse luo enemmän sairautta kuin parantaa. Yhtäältä kliinisten hoitovirheiden kautta, sosiaalisen lääkevälitteisyyden lisääntymisen, medikalisaation kautta ja kolmanneksi kulttuuriseen riippuvuuteen, jolloin yhä useampaa asiaa ratkotaan lääketiedettä käyttäen.

Sairauden kausaatio ja korrelaatio
Sairaudella on materialistisia ja sosiaalisia syitä ja seurauksia. Se, onko yksilöllä rahaa lääkkeisiin, yhteisön tukea jne. vaikuttavat tavallisen flunssankin kokemiseen, puhumattakaan kuolemanvakavista sairauksista.

Epidemiologia tutkii muun muassa sairauden ja sen syiden yhteyttä sosiaalisiin tekijöihin, kuten sosiaaliseen luokkaan, sukupuoleen ja etniseen taustaan. Mainittujen ryhmien osalta löytyy tutkitusti korrelaatiota tietyntyyppisten terveysprofiilien osalta. Lähinnä etninen tausta on siitä kiistanalainen, että yhteys ei ole niin yksiselitteistä ja eri kulttuuriryhmien edustajien terveyttä on siitäkin hankala tutkia, että käsityksiä terveydestä ja sen hoitotavoista löytyy moneen suuntaan. Sosiaalinen koheesio on epidemiologian kontekstissa tekijä, jolla on myös vaikutusta terveyteen: näyttöä löytyy siitä, kuinka tasavertaisemmissa maissa terveydentila on yleisesti jopa parempi kuin rikkaammissa maissa.

Vammaisuus
Vammaisuudella on negatiivinen konnotaatio, koska sanalla on paljon yhteyksiä erilaisiin vikoihin ja sairauksiin. Erilaisissa liikehdinnöissä on tehty ero vamman (impairment) ja vammaisuuden (disability) välille. Vamma on yksilön sisäinen puute tai rajoite, kun taas vammaisuus on ympäröivän ryhmän sosiaalisissa rakenteissa luomaa rajoitetta. Kysymys syrjinnästä kuitenkin suhteutetaan myös resursseihin ja erityisesti niiden pulaan: Missä määrin voidaan ottaa erilaisia ihmisiä huomioon? Automaation tehtävä esimerkiksi on monesti helpottaa enemmistön elämää, mutta se vaikeuttaa ja vammauttaa niiden ihmisten elämää, ketkä eivät sopeudu muutoksiin. Teknologian kehittyessä tällaisia uusia vammauttavia rakenteita syntyy tätä kautta.

Mitä on sairaus?
Sairaus on pahaa oloa, jonka luonne muuttuu yhteiskunnan mukana. Työpoissaoloissa ja -kyvyttömyydessä on muutoksia tapahtunut niin, että mielenterveydelliset syyt ovat ohittaneet perinteiset flunssat. Stressi ja masennus pitävät kärkeä. Kroonistuneiden sairauksien taakka on vaatinut lääketiedettäkin muuttamaan yhteiskunnallista painopistettään pikku hiljaa.

Terveys assosioituu ensimmäisenä fyysiseen terveyteen, mutta vääristääkö se ymmärtämystämme siitä, mikä kaikki vaikuttaa kokonaisterveyteemme? Kuvitellaan, että köyhyyteen olisi keksitty jokin ihmepilleri, joka parantaisi koko ongelman. Ajatuksesta tekee naurettavan se, että ratkaisumallissa sorrutaan kategoriavirheeseen. Kyseessä on toki kärjistävä esimerkki, mutta siitä huolimatta, että köyhyys on globaalistikin monitahoinen kompleksi ilmiö, ihminen voi kokea olevansa köyhä ja määritellä identiteettinsä ja olonsa sen käsitteen kautta. Samaa dilemmaa käydään kuitenkin mm. mielenterveyden ongelmien kanssa, joiden yhteys lääketieteellisiin ratkaisutapoihin ei ole triviaali.

Vaatimuksena korostetaan useammin, että potilaatkin tietävät, missä kohdin ollaan kartalla hoidon suhteen. Monista mielenterveyslääkkeistä ei kuitenkaan lääkäritkään tunnu aina olevan selvillä, mikä mielestäni johtuu virheellisestä sairauskäsityksestä. Toisin kuin fyysisten sairauksien lääkkeissä, mieleen vaikuttavilla lääkkeillä on monia funktioita ja välittäjäaineisiin vaikuttamisesta on tullut eräänlainen yleispätevä loitsu, jolla voidaan kvantifioidusti typistää pois monet sosiaalisen elämän, sairauteen myötävaikuttaneet, laadulliset seikat.

Mielenterveyden ongelmat ovat yhteiskunnassamme osa kertyvää ja kroonistuvaa taakkaa. Freud määritteli, että mielenterveys on kyky rakastaa ja tehdä työtä. Funktionalismissa toimintakyky on myös olennainen tekijä sairautta määriteltäessä. Ajatus on ollut vaikuttava yhteiskunnallisia järjestelmiä kehitettäessä. Jos ihminen menettää työkykynsä, monet työn instituutiot tulevat nopeasti vastaan. Jos tosin menettää kyvyn rakastaa, niin esimerkkejä onkin vaikeampi löytää.

Sairaus on ennen kaikkea pahaa oloa. Mitä se sitten on? Voiko siihen soveltaa ajatuksia vammaisuudenkin sosiaalisista tekijöistä? Riittääkö, että puhumme käsitteellisesti vain fyysisestä terveydestä ja mielenterveydestä? Pitäisikö puhua myös yhteiskunnallisesta/rakenteellisesta terveydestä? Ehkä joissain tapauksissa olisi luovuttava terveyden paikantamisen vaatimuksesta ja nähtävä se osana jokapäiväistä vuorovaikutuksen piiriämme.

Lähteet:
Giddens, Anthony (2013) Sociology, Polity Press (UK)
http://www.helsinki.fi/kirjastot/verkkari/2008/07/pohjanpaa.html (viitattu 27.1.2015)
http://kemppinen.blogspot.com/2007/01/lurjukset-sotilaina.html (viitattu 1.2.2015)